Moi, nimi on Risto ja olen graafinen suunnittelija. Visuaaliset hommat ovat olleet nyt yli 15 vuotta lähimpänä sydäntä ja siksi haenkin visuaalisen ja graafisen suunnittelijan, sekä AD:n paikkoja.

Aloitin urani vuonna 2005 freelancerina tehden graafisia töitä sekä nettisivuja, siirryin 2008 mainostoimistoon tekemään nettisivuja sekä painotuotteita, ja sieltä päädyin Verkkokauppa.comille tekemään digimarkkinointia. 2020 alkupuolella jättäydyin kevytyrittäjäksi tekemään graafisen alan töitä sekä WordPress-sivustoja.

Olen tuohon alemmas koonnut näytteeksi muutaman relevantin jutun vuosien varrelta. Lisää enimmäkseen harrastepohjalta tehtyjä töitä löytyy ArtStationista.

Pakkaussuunnittelu

2013-2014 olin mukana uudistamassa silloin Tuko Logisticsin omistuksessa olleen Eldorado-brändin tuotteita. Tarkoitus oli saada tunnettu halpatuoteketju näyttämään vähemmän halvalta satsaamalla vahvempaan visuaaliseen ilmeeseen sekä kirkkaisiin väreihin. Lisäksi joidenkin pienempien tuotteiden kohdalla (esim. kuvan Suklaa-aarre) saimme käyttää enemmän luovuutta. Sain hiljattain vanhoja työtiedostoja käyttööni, joiden avulla pystyin tekemään 3D-visualisointeja tuotepakkauksista.

2020 alkupuolella tein myös etikettejä ravintolisiä myyneen Macacom.fi pop-up-verkkokaupan tuotteille. Tavoitteena oli tuoda maca-tuotteiden energiatasoa nostaavaa vaikutusta esiin visuaalisesti.

Printtimedia

Mitä pienempiin toimijoihin tulee, printti on suurelta osin saanut väistyä tehokkaamman ja paremmin mitattavan digimarkkinoinnin tieltä. Tarvetta painotöille kuitenkin esiintyy silloin tällöin, esim. kun Lahjoittamo-palvelu halusi tuottaa mainoksen Suomen Monikkoperheet ry:n jäsenlehteen.

Koska palvelu esittelee itsensä netissä, haluttiin mainos pitää yksinkertaisena. Päädyimme siis yhdistämään tunnelatauksen sisältävän valokuvan erittäin tiiviiseen ja selkeään viestiin.

Vuoden 2021 alkupuolella sain mahdollisuuden tuottaa Keravalaisen kuntavaaliehdokkaan kampanjalle materiaalia, johon yhtenä osana kuului A4-kokoinen, pystysuunnassa taitettu lehtinen.

Taitto oli huolella tuotetun tekstin sekä yksinkertaisen visuaalisen brändin ansiosta helppoa ja nopeaa. Painotalon valinnassa tärkeimpiä kriteereitä olivat paikallisuus, hintataso ja lokaatio. Työ annettiin lopulta Keravalaiselle Savion Kirjapainolle.

Video ja animaatio

Olen tuottanut jonkin verran animoituja sisältöjä mm. Adobe After Effectsillä ja myöhemmin Blenderillä. AE-projektit olivat lähinnä tuotantokäyttöä, Blender taas on näytellyt roolia hieman suuremman mittakaavan tuotannoissa.

Intersport

2013 olin mukana tuottamassa myymälämateriaaleja Intersport-urheiluliikeketjulle. Myymälöiden kenkäsaarekkeissa pyöritettiin fiilisvideoita ja mukaan haluttiin animaatiota, jossa esiteltiin viikottaisia tarjoustuotteita kys. alueella. Loin After Effectsillä viuhuvaa animaatiota sisältävän pohjan jota pystyi muokkaamaan helposti ja hyvinkin nopealla aikataululla.

RK some-mainonta

Mikä olisikaan parempi tapa tuoda omaa graafista osaamistaan esiin kuin itse itselleni tekemät videomainokset? Kuluvan vuoden alussa tuotin omaan käyttööni kaksi videomainosta jotka nojaavat fotorealismin ja mukavan sisustuksen lisäksi SciFi:in sekä kevyeen UFO-mystiikkaan; mikä on tämä metallinen tila, miksi tuo logo lentää?

Yllä olevat mainokset pyörivät Brand Awareness -mainoksina Facebookissa ja Instagramissa. Tuotanto tapahtui kokonaisuudessaan Blenderillä ja renderointi suoritettiin SheepIT-renderfarmin avulla. Kustannustehokkuuden nimissä tein molemmat videot 1:1 kuvasuhteeseen, mutta suunnittelin ne toimimaan myös rajattuna 16:9 ja 9:16 formaateissa.

Valokuvaus

Olen harrastanut valokuvausta suunnilleen yhtä kauan kuin graafista suunnitteluakin. Tänä aikana muistikortille on tarttunut maisemia, eläimiä, tilaisuuksia, tuotepakkauksia ja henkilöitä. Kuvaan mielelläni päivänvalossa, mutta studiovalaistuskaan ei ole täysin vieras konsepti.

Vuoden 2021 alussa laitoin Unsplash-palveluun lähes 70 valokuvaa vapaasti kaikkien käytettäväksi. 2022 alusta lähtien olen säännöllisesti lisännyt sinne uutta materiaalia palvelun alettua hyväksymään myös 3D renderöintejä. Kuvien kokonaismäärä on kasvanut jo yli 120 kuvaan, ja niitä on ladattu yli 100 000 sekä nähty yli 10 miljoonaa kertaa.

Kuvataide

2020 loppupuolella otin askeleen kuvataiteen suuntaan, tavoitteena luoda visuaalisesti kiinnostavaa kuvastoa käyttäen kaikkia taitoja ja medioita joita siihen asti olin käyttänyt vain asiakastöiden puitteissa. Kuvituksissani keskityn kertomaan tarinoita, kutkuttamaan mielikuvitusta, esittelemään unenomaisia maisemia tai ihan vain tutkimaan muotokieltä.

Myyn kuvitusten lisäksi myös valokuvia ja abstrakteja printtikuvioita Society6- ja ArtStation-alustojen kautta.

Sosiaalinen media

Verkkokauppa.comissa työskennellessäni ylläpidin ja tuotin sisältöä yrityksen some-kanaviin työparini kanssa. Kanavat oli jaoteltu niin, että Facebookissa näkyi kaupallinen sisältö sekä tuotearvonnat, ja Instagramista löytyi hyvän pöhinän juttuja esim. retropelikoneista kirjoittamani postaukset.

Kaikkien alla olevien postausten pitäisi edelleen löytyä Verkkiksen somekanavista kunhan vain jaksaa kaivautua tarpeeksi syvälle.

Kiitos ajastasi!

Hei, aika siistiä että jaksoit lukea tänne asti. Laitan tähän loppuun vielä linkin CV-sivulle mikäli päädyit tänne jostain muualta kuin työhakemuksen kautta, tai jos sähköpostini liitetiedosto hukkui matkalla.

Ollaan yhteyksissä!